Ruuan ilmastovaikutukset on jostakin syystä itselleni hieman kuumottava aihe kirjoittaa. Haluan puhua aiheesta, mutta tehdä sen positiivisesti sekä yksilönvapautta ja moninaisuutta kunnioittaen. Ruoka on hyvin henkilökohtainen ja intohimoja herättävä keskusteluaihe, enkä tietenkään halua loukata ketään tai moralisoida. Aihe sytyttää.
Ilmastosta puhuttaessa pitää puhua myös ruuasta: mitä tuotetaan ja mitä kannattaa tuottaa kokonaisuutta ajatellen. Mitä kulutetaan ja miten kulutuskäyttäytymistä pitäisi muuttaa. On kiistatonta, että se millaisia määriä eläinkunnan tuotteita syömme Suomessa ja muualla länsimaissa, ei ole missään määrin tolkullista. Ruokavaliomme hintana on mm. globaalisti järjettömät metaanipäästöt; jokien, järvien ja valtamerten dead zonet; ilmaston lämpenemisen kiihtyminen (metsien raivaaminen pelloiksi); ruokaresurssien karmaisevan epätasainen ja epäeettinen jakautuminen; julmuus luontokappaleita kohtaan, jne. jne.
Lihalla mässäämisen pitää rauhoittua, ja mitä suuremmissa määrin tämän vesi-intensiivisen ja hiilijäljeltään ison ruoka-aineen arkibulkkimaine lautasella, sen kuluttaminen sen kummennin tiedostamatta tai jopa sen roskiin kaapiminen pitää lopettaa. Vaikka suomalaisten lihankulutus puolitettaisiin, olisi se 1970-luvun tasolla ja tämäkään ei ehkä riitä. Linkin artikkelissa kulutuksen leikkaaminen olisi vieläkin radikaalimpaa. Itse soisin, että yhteiskunnan porkkanoilla (pun intended) kannustettaisiin uudenlaisia ajatus- ja toimintamalleja ruuan kulutuksessa, alkutuotannossa sekä teollisuudessa. Pelloilla pitäisi kasvattaa lihakarjan rehukasvien sijaan kasviksia ja viljoja ihmisravinnoksi. Lihan ja eläinperäisten tuotteiden pitäisi olla arvostettua juhlaruokaa.
Jo kouluissa pitäisi kasvattaa paremmin lähiruoka- ja satokausiajatteluun tulevaisuuden kansalaistaitona. Myös verotuksen ja lainsäädännön keinoin pitäisi ohjata tuotantoa ja kulutusta ekologisesti ja eettisesti kestävään suuntaan. Kuluttajan vastuulle jäisi vaatia ostokäyttäytymisellään kasvisruokaa, vegaanista ravintoa lähiravintolossa ja lounaspaikassa sekä enemmän laadukkaita ja lähellä tuotettuja kasviperäisiä tuotteita kaupan hyllyille. Viikossa on seitsemän päivää. Kasvisruokapäivä kerran viikossa ei enää riitä.
Jenni Kiiskinen 